OCCUn palvelulupaus on Teoriasta käytäntöön. Meille se tarkoittaa konkreettisten keinojen tarjoamista asiakkaan arkea helpottamaan ja elämänlaatua parantamaan.
Asiakas on oman elämänsä asiantuntija
Meille on OCCUlaisille on tärkeää kunnioittaa sitä, että asiakas on aina oman elämänsä asiantuntija. Ymmärrämme, että meillä jokaisella on omat toiveemme ja tarpeemme, historiamme ja kokemuksemme sekä elämäntilanteemme. Juuri siksi lähestymme aina jokaista asiakasta yksilöllisesti ja kunnioittaen.
Meidän tapamme tehdä työtä perustuu paljon tutkittuihin teorioihin ja laadukkaaseen tutkimukseen, mutta tärkeintä on, että tuomme kaiken tämän teorian lähelle asiakkaan arkea ja tarjoamme käytännön keinoja, joiden avulla asiakkaamme voivat rakentaa itselleen mielekkäämpää ja sujuvampaa arkea.
Tasavertainen kumppanuus asiakkaan rinnalla
Meille on ensiarvoisen tärkeää olla asiakkaillemme tasavertaisia rinnalla kulkijoita. Luomme avoimen ja turvallisen keskusteluyhteyden, jossa asiakas voi jakaa ajatuksiaan ja tuntemuksiaan vapaasti.
Samalla tehtävämme on haastaa asiakkaiden vakiintuneita toimintamalleja, jotta kehitystä voi tapahtua. Tämän teemme aina asiakkaalle sopivassa tahdissa asiakasta kuunnellen ja kunnioittaen. Emme painosta asiakasta muutokseen, vaan tutkimme yhdessä vaihtoehtoisia toimintamalleja asiakkaan elämänlaadun ja arjen sujuvuuden parantamiseksi.
Harjoittelu ja kokeilu – yhdessä kohti mielekkäämpää arkea
Kuntoutustyössämme teoriat ja tutkimustieto eivät jää vain puheen tasolle, vaan siirrymme niiden avulla aina myös käytäntöön. Meillä asiakkaan ei koskaan tarvitse kuunnella neuvoja – me tutkimme, kokeilemme ja harjoittelemme asioita yhdessä, askel kerrallaan. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi ajanhallinnan keinojen testaamista, tunteiden säätelyn taitojen harjoittelua tai muiden arjen käytännön haasteiden ratkomista. Meidän työssämme on tärkeää, että asiakas pääsee kokeilemaan uusia toimintatapoja turvallisesti ja tuetusti.
Kuntoutusprosessissa ei ole kiire, vaan etenemme asiakkaan omassa tahdissa. Aikaisemmin opitut toimintamallit voivat olla juurtuneet syvälle, ja niiden muuttaminen vie aikaa. Aluksi olemme rinnalla ja tarjoamme tukea, mutta vähitellen asiakas oppii käyttämään uusia taitoja itsenäisesti. Tämä prosessi ei ole vain opettelua – se on yhdessä kasvamista ja oppimista, jossa asiakas useimmiten huomaa, miten pienetkin muutokset voivat tehdä suuria eroja arjessa.
Meidän roolimme on olla tuki, rohkaisu ja apu, joka on läsnä ja vahvistaa asiakkaan itsenäisyyttä. Arjen sujuvuus ja elämänlaadun parantaminen tapahtuvat vähitellen, ja pienetkin onnistumiset ovat askelia kohti mielekkäämpää ja toimivampaa arkea.
Palvelulupauksemme: Teoriasta käytäntöön!
Meidän tavoitteemme OCCUlla on yksinkertainen mutta tärkeä: tuoda tutkittu teoria ja asiantuntemus asiakkaan arkeen tavalla, joka tuo aidosti muutoksia ja parantaa elämänlaatua. Olemme täällä tukemassa asiakkaitamme käytännönläheisellä ja yksilöllisellä tavalla, jotta he voivat kehittää toiminnanohjauksen ja käyttäytymisen säätelyn taitoja askel kerrallaan.
Meidän työtapamme on ”TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN”, eli käytännön työkalujen ja keinojen tarjoamista, jotka asiakkaamme voivat ottaa käyttöön ja jotka auttavat omanäköisen arjen ja elämän rakentamisessa.
Tavoitteemme on aina, että asiakas ei jää yksin muutoksen kanssa, vaan me kuljemme rinnalla, kuuntelemme, haastamme ja tuemme. Uskomme, että jokainen pieni askel kohti parempaa arkea on tärkeä, ja yhdessä voimme tehdä muutoksista todellisia ja kestäviä.
Niina-Kaisa Perälä ja Susanne Rättö
OCCUn perustajat