Occu tarjoaa koulutusta lasten, nuorten ja perheiden parissa toimiville ammattilaisille ja organisaatioille.
Koulutusta ammattilaisille ja organisaatioille
Occu tarjoaa koulutusta erilaisiin käyttäytymisen säätelyn ympärille kytkeytyviin teemoihin ja siihen liittyviin ilmiöihin. Kouluttajamme ovat pitkän linjan asiantuntijoita, joiden erityisosaamista on käyttäytymisen säätelyyn, oman toiminnan ohjaamisen, hyvinvointiin ja oppimiseen liittyvät teemat.
Olemme kouluttaneet jo tuhansia sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisia. Asiakkaitamme ovat olleet yksittäiset tiimit ja työryhmät sekä isommat organisaatiot.
Me OCCUlaiset pohjaamme ajattelumme vahvoihin ja paljon tutkittuihin teorioihin ja meidän koulutuksissa olemme sillanneet tätä teoriaa arkeen. Emme halua jättää asioista puhumista teoreettiselle tasolle, vaan haluamme puhua siitä, mitä tämä kaikki tarkoittaa just siellä sun arjessa ja työssä.
Palvelulupauksemme on TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN ja tää tarkoittaa sitä, että meidän koulutuksista osallistujat lähtevät aina mukanaan jotakin konkreettista, jota voivat hyödyntää omassa työssään.

Koulutukset
Suurin osa koulutuksistamme on tilauskoulutuksia ja räätälöimme sisällön aina yhteistyössä asiakkaan kanssa.
Ohessa muutamia esimerkkejä toteutuneista koulutuskokonaisuuksistamme. Jos tässä ei ole just sitä mitä tarvitset – älä epäröi olla yhteydessä.
Luodaan yhdessä just sun tarpeisiin sopiva kokonaisuus!
Toteutuneita koulutuskokonaisuuksia
Ohessa muutamia esimerkkejä toteutuneista koulutuskokonaisuuksistamme.
Koulu- ja opiskelijahyvinvoinnin erityisasiantuntija (20 op)
Tämä koulutus tarjoaa syvällisen ja ajankohtaisen osaamiskokonaisuuden ammattilaisille, jotka kohtaavat oppilaitosympäristöissä olevia ilmiöitä ja haasteita. Koulutuksessa keskitytään erityisesti siihen, miten voidaan tukea oppilaiden ja opiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia oppilaitosyhteisössä.
Koulupoissaolot, Veso päivä
Koulutuksen tavoitteena on herättää osallistujat pohtimaan koulupoissaolojen ehkäisyn tärkeyttä ja johdattaa heidät ymmärtämään, miksi tämä aihe on keskeinen oppilaiden hyvinvoinnin kannalta. Koulutuksessa käsitellään konkreettisten lukujen ja tilastojen kautta kunnan arvioituja poissaolomääriä ja pohditaan mitä poissaolot voivat tarkoittaa oppilaalle, kouluyhteisölle ja oppimistuloksille.
Koulunkäynninohjaajien koulutuspäivä
Tässä koulutuksen käsitellään rakentavan vuorovaikutuksen keskeisiä elementtejä sekä keinoja, joilla voidaan luoda ja ylläpitää positiivinen ja luottamuksellinen suhde oppilaaseen. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, miten toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa huomioiden oppilaiden yksilölliset tarpeet.
Käyttäytymisen säätelyn kuntoutus toimintaterapiassa
Tämä toimintaterapeuteille suunnattu koulutus tarjoaa syvällisen näkemyksen käyttäytymisen säätelyn kuntoutuksesta Model of Human Occupation (MOHO) -viitekehyksen kautta. Koulutuksessa käsitellään, mitä käyttäytymisen säätely on ja miten MOHO-mallia voidaan hyödyntää sen ymmärtämisessä.
Asiakkaan polku – toiminnallinen koulutuspäivä
Asiakkaan polku on interaktiivinen toiminnallinen rastirata, joka kestää 2-3 tuntia ja tarjoaa osallistujille mahdollisuuden syventyä koulupoissaolojen kanssa tehtävään työhön oppilaan tarinan kautta, joka on esitetty videomuodossa.
Pay Back Day!
Occun juuret ovat vahvasti Turun ammattikorkeakoulun penkeillä ja tästä syytä toiveissamme on järjestää vuosittainen maksuton luentotilaisuus Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoille.
Kouluttajamme
Meidän kouluttajamme ovat pitkän linjan asiantuntijoita, jotka ovat itsekin tehneet käytännön työtä kentällä. Tiedämme, millaista on kiireinen arki, ja siksi panostamme aina konkreettisiin, toimiviin työkaluihin, joita voi hyödyntää jokapäiväisessä työssä.
Missiomme on parantaa maailmaa päivä kerrallaan, tekemällä arjesta helpompaa ja sujuvampaa. Tämä voi tarkoittaa osaamisen ja ymmärryksen syventämistä, tehokkaita prosesseja ja hyviä työkaluja, mutta joskus se voi olla myös hetki hengähtämistä ja armollisuutta itseämme ja toisiamme kohtaan.

Niina-Kaisa Perälä
Toimintaterapeutti YAMK
OCCUn perustaja
Koulutuspalveluvastaava
Pääasialliset koulutusteemat:
- Neurokirjon haasteet
- Kouluun kiinnittyminen ja koulupoissaolot
- Käyttäytymisen säätely
- Monitoimijainen yhteistyö

Susanne Rättö
Toimintaterapeutti, kehittäjä ja kouluttaja
OCCUn perustaja
Kuntoutuspalveluvastaava
Pääasialliset koulutusteemat:
- Käyttäytymisen säätely
- Tunnesäätely, Tunnetaidot
- Mentalisaatio
- Psykofyysinen lähestymistapa
- Toiminnanohjauksen tukeminen

Henna Hiltunen
Toimintaterapeutti
Neuropsykiatrinen valmentaja
Palautumisohjaaja
Pääasialliset koulutusteemat:
- Neurokirjon ominaisuudet
- Neurokirjon vahvuuksien haltuun ottaminen
- Ympäristön ohjaus ja ympäristön vaikutukset toiminnalle
- Kuormittuminen ja palautuminen

Mervi Salminen
KM, LCF Ratkaisukeskeinen valmentaja
Positiivisen pedagogiikan ja kouluhyvinvoinnin erityisasiantuntija
Pääasialliset koulutusteemat:
- Positiivinen pedagogiikka, positiivinen kasvatus
- Koulun myönteisen toimintakulttuurin rakentaminen
- Kouluun kiinnittymisen pedagogiset ratkaisut
- Hyvinvointitaidot
- Työhyvinvointi

Katarina Alanko
Ps.M, Ps.T, Kehityspsykologian dosentti,
life coach, lyhytterapeutti
Pääasialliset koulutusteemat:
- Oppilaan hyvinvointi
- Kouluun kiinnittyminen ja koulupoissaolot
- Neurokirjon haasteet
- Tunteiden ja käyttäytymisen säätely
- Hyväksymis- ja omistautumisterapia
- Sukupuoli-identiteetti, sen kehitys ja tukeminen
- Oppiminen ja tunteet

Johanna Sergejeff
Erityisluokanopettaja, KM
Väitöskirjatutkija, Educa Flagship, Jyväskylän yliopisto
Pääasialliset koulutusteemat:
- Kouluun kiinnittyminen
- Koulupoissaoloihin puuttuminen
- Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
- Inklusiivinen koulu

Eeva-Liisa (Eve) Markkanen
KM, väitöskirjatutkija, EDUCA-Doc, Opetustoimen asiantuntija
Pääasialliset koulutusteemat:
- Kiusaamisen ennaltaehkäisy, puuttuminen ja seuranta
- Kiusaamisen vastaiset toimenpideohjelmat ja interventiot sekä näiden vaikuttavuus
- Kouluhyvinvoinnin mittaaminen ja hyvinvointityön vaikuttavuuden arviointi
- Tiedolla johtaminen kasvatuksen ja oppimisen toimialalla
Asiakkaitamme

Opetushallitus

Kuntoutuskouluttajat

Tampereen kesäyliopisto

Kempeleen kunta

HY+, Koulutus- ja kehittämispalvelut

Lohjan kaupunki

Aluehallintovirasto
Ota yhteyttä
Kerro tarpeestasi koulutuksiin liittyen.
Ota yhteyttä oheisella lomakkeella, sähköpostilla, soittamalla tai tekstarilla!
Niina-Kaisa: 050 570 8216
Sähköposti: jutellaan@occu.fi